tiistai 11. toukokuuta 2010

välillä jotain valmistakin

Aika sekalainen postaus, kun niin paljon on ollut keskeneräisiä tuolla ompelupöydällä. Nyt viimein pöytä on melkein tyhjä ja taas pitäis jotain uutta keksiä...

Esikoiselle aloin viimein kesävaatteiden ompelun. Ensimmäisenä valmistui Ottobren kaavalla Strawberry tunika koossa 92cm. Sain onneksi käytettyä myös vähän kaapinpohjia, kun tuota pinkkiä Hilcon trikoota oli enää pieni pala jäljellä. Pilvivelour on Lasten Metsolasta ja trikoo Pala-aitasta. Tästä tuli kyllä ihanan kesäinen.

Minäkin päätin kokeilla caprien tekoa, kun monissa blogeissa niihin on jo törmännyt.  Kaavana käytin Saimi-housuja ja näistä tuli kyllä ihan sopivat. Ehkä vähän seuraaviin lisään pituutta kumminkin kasvuvaraksi.

Pikkumiehelle myös kankaantuhoajaisissa syntyi autopaita. Autokangasta oli vain enää hihoihin asti, joten etu- ja takakappaleet tummaa turkoosia velouria (Jofotexilta). Näyttää kuvassa turhankin siniseltä. Kaavana oma muokattu trikoopaidan kaava koossa 68/74cm.
Esikoiselle myös vihreä-valkoisesta joustiksesta housut, joihin päätin applikoidan jotain räikeää. Tyttö oli onnellinen, kun äiti teki "Lillin" kuvan (Lilli lemmikki siis). Onneks nuo 2-vuotiaat ei vielä oo niin tarkkoja, kunhan on jotain sinne päin ;).  Kaavana Saimi svetarihousut koko 92 cm. Ja joustis siis Lasten metsolasta.


Lopuksi vielä niinkin tylsää kuin tuttiremmi Farbenmixin nauhasta ja vanhasta henkselin soljesta. Tämän tein lähinnä tähän haalariin, mutta laitoin lisäksi tuon henkselin soljen nepparilla, että saa muihinkin vaatteisiin kiinnitettyä. Eihän näitä usein meillä ainakaan tarvita, mutta kauppareissuilla, ym nää on ihan tarpeen.

8 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Voi kun kivoja taas kaikki! Tuo tuttinauha kyllä teki vaikutuksen, tuollainen pitäisi heti saada, jos vielä olisi tarvetta! :)

Riikka kirjoitti...

Ihania kaikki!! Autokankaan tuhoajaisiin voisin ottaa susta mallia =). Ja meille on tulossa tuota joustista metsolasta joten siinäkin tekisi mieli matkia ;).

Katja kirjoitti...

Ihana juttuja täällä :)

Mimmunen kirjoitti...

Kiitos kaikille! Ja Riikka: kiva jos täältä löytyy jotain matkittavaa, kun musta tuntuu, että aika usein saan sun tekemisistä matkimisen aiheita :D

NorppaStiina kirjoitti...

Voi kuinka ihania! Tuo eka mekko on ihan suosikki!

Tiina kirjoitti...

Hauska idea tuo autopaita, kun keskiosa on aivan kuin slipoveri tuossa paidan päällä. =)

Sanna kirjoitti...

Tykkään tuosta tunkasta, tosi kivat värit. Ja joustofrotee-housut....ihana Lilli! :)

Unikuu kirjoitti...

ihana lilli aplikaatio ja muutkin tosi hauskoja ja hienoja ompeluksia.