maanantai 8. maaliskuuta 2010

Välillä jotain ihan muuta

Välillä jotain muuta. Kokeilin jo kauan sitten tehdä tämmösiä pussukoita, mutta onnistuin vain saamaan kehyksen ihan vinkuralleen ja lommoille. Mutta nyt päätin yrittää uudestaan pitkästä aikaa, kun noita Tilda-kankaita oli kertynyt kaappiin. Ja viimein onnistuinkin jotenkin :) Vaikeinta tuossa on juurikin tuo kehyksen laittaminen. Ensin kokeilin pihtien väliin nahan palaa, mutta sitten keksin liimata huonekaluhuopaa palaset ja johan alkoi onnistua. Aika lailla voimaa tuo kyllä vaatii, että ei näitä tehtailla kyllä jaksaisi ;) Isomman tein mummulle syntymäpäivälahjaksi ja pienen sai pikkusiskoni muuten vain.

Esikoinen on nykyään innokas keittiöapulainen ja niinpä päätin tehdä essun apulaiselle. Essu on puuvillapopliinia Hilcolta ja sydäntasku Pala-Tuvan löytöjä. Nauhanpala Iinulta Farbenmixin nauhaa. Tuli just sopiva ja leipuriapulainenkin tykkäsi. Olkanauha on kiinnitetty nepparilla, niin on vähän kasvuvaraa, kun laitoin 3 nepparia tuohon nauhaan. Nepparit Pikku-Auringosta KAMin neppareita. Kerrankin onnistuneita ompeluksia :)

Niin ja kivaa huomata, että tänne on ilmestynyt uusia lukijoita! Olen iloinen, jos jaksatte vielä jättää välillä jotain kommenttia! :)
 
 


6 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Söpöjä pussukoita, mullakin haluttas kokeilla tehdä noita. Essukin on ihana, varmasti pikku-apulaisen mieleen!

Kerttu kirjoitti...

Ihana essu! Tuossa kelpaa kyllä leipoa jos malttaa sen jauhoilla sotkea :D

JenniE kirjoitti...

Onpas kauniita pussukoita! Mulla on myös yhteen jo palat leikattuna ja kehyksiä Sinellistä hankittuna, pitäisi vaan ommella kasaan. Siis mihin sä sitä huopaa liimasit? Mä katsoin myös jostain ohjeesta tuon nahanpala pihtien väliin-niksin.

Susanna kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Niitä on aina mukava lukea ja saa lisää intoa tekemiseen ;)
JenniE: tuo nahanpala-homma ei mun mielestä oikein toiminut (tai sit mä en vaan osannu), kun oli jotenkin hankala sit kattoo mihin kohtaan pihdeillä osuu. Mut liimasin sitä palahuopaa siis niihin pihtien sisäpinnoille vähän isommat palat kuin ne pihtien "tartuntapinnat", niin johan alko onnistua. Eikä tuu lommoja ja näkee mihin painaa. Noita onkin tuon jälkeen ilmestyny jo useampi kipale ;)

Nonnukka kirjoitti...

Voi, että miten söpöjä nuo pussukat! Just mietin tuossa yks päivä että tarvis tuollasen pienen missä vois pitää pankkikorttia ym. Mä en tohi alkaa koklaan ees tehdä tuollasia kun menis varmasti hermot ihan heti :D - Jonna

Hanna kirjoitti...

Kauniita pussuikoita!