keskiviikko 15. elokuuta 2012

Pitsitunika loppukesän kekkereille



 Meillä on sattumalta seuraavalle kuukaudelle 4 eri kirkolliset juhlat. Yhdet häät, 2x kihlajaiset ja yhdet rippijuhlat. Eli joka viikonlopulle yhdet juhlat. Siksipä siis jotain juhlavaatetusta tällä kertaa. Ensin tämän kankaan EK:n palalaarissa nähtyäni ajattelin mekkoa, mutta päädyin sittenkin tunikaan kun säätkin kylmenevät niin ei tarvitse sukkahousuilla palella. Ja toisekseen, ei musta oikeen koskaan taida tulla mekkotyyppiä vaikka joitakin mekkoja jo kaapista löytyykin :) Samaisella EK:n reissulla bongasin mukaani myös yhdestä korista erilaisia joustopitsejä kohtuulliseen hintaan. Muutamaa väriä noista tarttui mukaani ja tämän beigen nappasin tätä nimenomaista kangasta ajatellen. Ja siitä tuli juuri niin hyvä kuin suunnittelin.

Tosin monta päivää mietin jotain "Tissis".tyyppistä ratkaisua ja selasin päivätolkulla kaavaalehdistä sopivaa, mutta tänään lapsia päikkäreille nukuttaessa suunnitelma viimein kirkastui. Ja ei kun äkkiä suunnitelmasta toteutukseen... Kaavana käytin lopulta siis Jungle Stripes-kaavaa Ottobresta, jota vain lyhensin. Joustopitsi oli ihan nappi tuohon rinnan alle, sain sillä samalla myös rypytettyä kun oli sopivan napakasti joustavaa.
Hihansuut kokosin myös pitsillä rypyttäen.  Tätä ommellessa huomasin myös mieltyneeni viime aikoina entistä enemmän pitsiin -ennen en halunnut mitään hörhelöä tai pitsiä ;) Näin sitä ajautuu huomaamattaan muodin mukana...

7 kommenttia:

nanou kirjoitti...

Upea!! Mun tarvis kanssa itselle ommella imetykseen sopiva juhlatunika syyskuuhun mennessä, mut saas nähdä saanko aikaiseksi!

Anni kirjoitti...

Tosi tosi ihana tunika! Huolisin :)

Tiina kirjoitti...

Onpa suloinen! =)

Mirka kirjoitti...

Tää on ihan todella kaunis!

Mimmunen kirjoitti...

Kiitos naiset!

NorppaStiina kirjoitti...

Todella ihana! Tuo kangas on oikea löytö! Välillä EK:sta voi tehdä ihania löytöjä. Ja välillä tuntuu, että muut tekee mutta itse ei. Löysin tieni blogiisi fb:n ompelu elämää kautta ja napsautin itseni lukijaksi - niin kivoja ompeluksia koko blogi täynnä!

Susanna kirjoitti...

Ihanan herkkä ja kaunis tunika, kyllä tuolla kelpaa juhlia :)