keskiviikko 1. elokuuta 2012

Musta Juhannusruusu ;)

Ajatella, elokuu on yhtäkkiä jo! Nykyään kesät vain vilahtaa ohitse kun lapsena tuntui, että kesät kesti ikuisuuden <3 Tässä kohtaa kesää alkoi jo hieman odottaa syksyä, että pääsee kouluun kun alkoi olla kavereita ikävä ja tylsääkin välillä.. Vai oliko se niin? Oli tai ei, niin viime vuosina en muista nauttineeni kesästä samalla tavoin kuin tänä vuonna. Vaikka säätkään ei hääppöiset ole olleet, mutta mieli aurinkoinen! Lapset on hieman isompia, niin ehtii itsekin välillä vain nautiskella... Nautiskelua on myös mattojen virkkauspuuhat. Tälle kesälle toinen iso matto valmiina! Aiemman tekemäni mustan Aura-maton nähtyään äitini halusi itselleen samanlaisen, mutta lopulta valintojen jälkeen päädyttiin tähän malliin, eli Juhannusruusuun. Tosin reunuksen jouduin hieman muokkailemaan, jotta sain siistin. Ainoa hankaluus tuossa oli suurentaa ohjetta, kun halkaisijaa tälle matolle kertyi n. 160cm. Ontelokudetta tähän kului n. 4,5kg 10 koukulla virkattuna. Nyt on koukulla olkkarinmatto-tekele...saapa nähdä tuleeko siitä sitä mitä alunperin suunnittelin. Tunnelmallista elokuuta kaikille!

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Tosi kaunis matto! Siistiä työtä. Minun pitäis kans, haluaisin niin tuollaisen harmaan uunin eteen, mutta millä ihmeen ajalla opettelen.. meillä kun on lapset tosiaan kaikki suht pieniä vielä, niin heidän kanssaan meneekin enemmän aikaa kaikkeen jokapäiväiseen huoltamiseen. Joskus sitten!!

Mimmunen kirjoitti...

Tiina: Sulla on tuo ompeluhomma niin hallussa, etten epäile yhtään ettetkö oppis nopeasti mattoa virkkaamaan. Totta kyllä, että pienten lasten äidillä aika on usein kortilla ja teillä taitaa olla nuorimmainen vielä niin pieni, että huoltohommissa saa päivän hujahtamaan. Meillä 2 ja 4v leikkii jo pitempiä aikoja keskenään, niin itellekin jää enemmän aikaa. Mattoja tosin virkkailen säkkituolissa istuessa aina lapsia nukuttaessa...