perjantai 10. syyskuuta 2010

Saumurin vakava loukkaantuminen ja monta muuta tarinaa

Heipähei!

Kesä alkaa olla ohi ja pitkän tauon jälkeen ompelukin taas alkaa kiinnostaa. Kesä meni aikalailla pihatöissä ja muuten ulkoillessa, niin ompelut ja muut käsityöt on jääneet todella vähälle. Niin ja innostuinpa vielä aloittamaan juoksuharrastuksenkin uudelleen parin vuoden tauon jälkeen ja siihen ne illat nykyään usein kuluu.

Mutta nyt taas koitan ryhdistäytyä. Hmm...tai koittaisin, jollei saumurini (bernette funlock 007) reppana olisi joutunut suureen onnettomuuteen. Se nimittäin sai vakavia vammoja tippuessaan ompelupöydältä epäonnisesti mieheni ja koiran yhteistyöllä ;/. Ja oivoi, sehän tippui raukka vielä laattalattialle, joten kuhmut olivat melkoiset -etu- ja takapaneeli halki, paininjalan kiristin rikki sekä langanohjain poikki. Ja nuoresta (20v) iästään huolimatta se ei selvinnyt hengissä, sillä varaosia ei kaikkia enää saanut (etu- ja takapaneeli muuttuneet luonnollisesti uudemmissa malleissa). Onneksi sillä oli edes jonkinlainen henkivakuutus, mutta halvalla tässä ei kyllä tainnut selvitä kukaan. Nyyh.

Mutta joo, siis 3 vkoa sitten tuo tapahtui ja kotivakuutus korvas onneks vähän ja kun ei sitä voinut/kannattanut enää korjatakaan, niin edessä oli siis uuden osto. Aikani tutkittuani päädyin nyt sitten Berninan 1150MDA -malliin. Toivottavasti tuo palvelis käyttäjäänsä vähintään tuon toiset 20v tai ainakin niin pitkään kun tätä ompeluintoa riittää ;). Kokemuksia mielellään tuosta kuulisin, jos jollain vastaava löytyy?
Täytyy kyllä sanoa, että aika hurjia hintaeroja noissa kyllä on! HUH! Paikallisessa liikkeessä kone maksoi 1120e, jonka myyjä olis luvannut 990e hintaan ja hyvittänyt samalla siitä kovanonnen bernetestä 40e varaosina. Englannin hinnathan on todella alhaiset näissä, mutta ihmeekseni eksyin eräälle ruotsalaiselle verkkosivulle, josta löysin kyseisen koneen hintaan 620e!!! ja vielä toimituskulut sisältyi hintaan! Että mua kerrankin onnisti, kun tuo oli vielä tarjouksessa tuossa kaupassa. Nyt vain toivon kovasti, että saan koneen ja mahdollisimman pian! Ainakin ihan luotettavalta vaikutti tuo kauppa, kun sähköposteihin vastattiin todella nopeasti ja muutenkin palvelu oli todella ystävällistä. Ainoa pieni miinus tässä kyllä on se, että ohjekirja on på SVENSKA! Enkä kyllä oo ollenkaan varma, että mun ruosteisilla ruotsintaidoilla suomennetaan se :D Nähtäväksi jää...

Kesän lähestyessä loppuaan lasten pipontarve on taas melkoinen. Esikoinen ihastui erityisesti Lasten metsolasta tilattuun maatila-kankaaseen, josta sitten lopulta tuli pipo. Olin ajatellut tuon limen värisen pohjan olevan jotenkin vaaleampi tai vähemmän kirkas. Mutta väri on vielä kirkkaampi kuin kuvassa ja tuntuu, ettei se sovi oikein minkään kans. Mutta tämä lapsen rakastama "lehmä-pipo" on pakko saada päähän joka kerta :) (tämän onneksi ehdin tekemään ennen saumurin kuolemaa)

Jotain muutakin pientä on tullut tehtyä, mutta ne on jääneet kuvaamatta kiireessä ja osa kuvista on toisella koneella kun edellinen kannettavanikin päästi viimeiset höyrynsä pihalle palveltuaan 6 vuotta uskollisesti. Mutta nyt voin taas aloittaa täyttämään uuden koneen muistia joutavilla kuvillani ;)

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille! 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

OIH! Mulla oli juuri samaine saumuri ennen. Menin ja ostin päähänpistosta uuden 800DL:n alkuvuodesta, kun vielä ystäväni halusi ostaa vanhan koneenikin. Olen joutunut katumaan ostostani, laatu tuntuu heikentyneen 20 vuoden aikana. Jouduin nyt hakemaan koneelle takuuhuoltoa. Koska kone on ostettu briteistä, sitä kieltäydyttiin ensin takuuhuoltamasta suomessa. Yhteydenotto kuluttaja virastoon ja maahantuojalle, niin homma hoitui. Nyt pitäisi kone viedä ensi viikolla huoltoon. Painijalassa sähkövikaa, ja paljon (sivutyöksi) ompelevana en myöskään ole tyytyväinen säätöihin, varsinkin paksuja kankaita ommeellessa haittaa. Eli tiedoksi, takuu toimii eu:n sisällä, maahantuoja ei kyllä ollut kovin hyvillään.

Mirka kirjoitti...

Auts :( Mutta toisaalta, onni onnettomuudessa :) Miulla oli siis itelläni myös semmonen parikymppinen vanhuskone, mutta sitten osui kirpulla uusi (vain koeajettu) Janomen saumuru ja vieläpä tosi tosi huokeasti, niin ostaahan se piti. Ja alkuun tuntui, että eihän tästä uudesta ole mihinkään. Vaan sitten kun oppi käyttämään, niin ei valittamista :)

Ja eiköhän ne kaupat onnistu Ruotsista siinä missä Suomestakin :)

Sani kirjoitti...

Ikävä kohatlo vanhale saumurille :(, mut onnea uudesta koneesta :).
Noita ohjekirjoja saa varmasti suomenkielisenä niist liikkeist joka myy tuota merkkiä! :)

Susanna kirjoitti...

kiitos! Joo, onni kyllä oikeastaan onnettomuudessa, vaikka harmitti tietysti hetken ja toisaalta noilla rahoilla olin ajatellut hankkivani peitetikkikoneen seuraavaksi, mutta ehkä sitten joskus.

Mä kans pitkään harkitsin tuota 800DL mallia, mutta kun sai 1150mallin melkein samaan hintaan ja tuossa on se kuuluisa "mikrosääto" -saa nähdä sitten miten todellisuudessa toimii.

Totta on kyllä, että ompelukoneiden ja saumureiden laatu on huonontunu 20 vuodessa ja vaikka välillä tekee mieli uutta ompelukonetta tuon ikivanhan Pfaffini tilalle, huoltomies sanoo aina, että älä ihmeessä vaihda :D

Harmi vaan, että ompelutaitoja tuo kone ei yhtään paranna vaikka uuteen vaihtaakin ;)