lauantai 6. syyskuuta 2008

Ompeluksia



Täytyy myöntää, että vähän on ollut laiskuutta tämän kirjoittamisen suhteen. Pihatyöt on vieneet koko elokuun, että juuri ja juuri on välissä ehtinyt ompelemaan saati sitten kuvailemaan ja kirjoittamaan. Mutta syksyn tullen tilanne korjattakoon -huolimatta siitä, että pihalta puuttuu edelleen nurmikko ja mitä kaikkea...

Tässä kuitenkin tämän viikon saldoa. Eksyin taas kerran kangaskauppaan ja tietäähän sen miten siinä kävi. Ostin raitavelouria ja raitatrikoota. Sain idean tehdä nupsukalle uuden kevytvanupuvun, äitiyspakkauksen tyylisen. Uusimmassa SK:ssa oli yhden haalarin ohje ja sitä vähän muokkaamalla ja hupun lisäämällä sain mieluisen. Kokoa on vielä reilusti kun tein 80cm, mutta onpahan kasvuvaraa kun vielä ei tuolle oikein ole käyttöäkään (tulis jo vähän kylmempi niin saatais koekäyttää ;) ) Laps ainakin vaikuttaa onnelliselta uudesta haalaristaan. Niin ja pitihän tähän sitten tehdä lakki kaveriksi.

















1 kommentti:

Hatatuu kirjoitti...

Vautsivau. Olen tänään tovin jos toisenkin blogissasi viettänyt, klikkasin nyt itseni lukijaksikin. Niin ja loppuun asti ajattelin lueskella..