Huh, johonkin on päivät aivan vierineet, mutta nyt otin urakan ja napsin kuvia ja lisäsin tänne samantien. Jotain ihanuuksia on vielä kuvaamatta ja moooonta työn alla.
Kävin viikonloppuna edesmenneen tätini tavaroita penkomassa ja löysin vaikka mitä! Siskon kanssa puhuttiin kyllä, että olo oli vähän kuin haaskalinnulla, mutta toisaalta, joku ne tavarat kuitenkin lopulta käyttää -ehkä.
Kaikkia en taida alkaa nyt kuvailemaan, kuvaan sitten kun saan noita tavaroita käyttöön ja entisöityä osaa.
Löysin ainakin mm. kivoja mansikka-astioita, joita ajattelin laittaa puutarhaan kesällä. Muitakin mukavia astioita löysin -lähinnä tarjoilusellaisia.. Ja yhden todella kauniit, punaiset retroverhot. Näistä en oikein vielä tiedä, että käytänkö sellaisenaan vain uudistanko...hmmm. Ja kaksi todella vanhaa nahkalaukkua -ehkä jostain 60-70 luvuilta arvelisin. Kauniita olivat, mutta ehkä vähän epäkäytännöllisiä ja painavia. Pitää miettiä näidenkin elämää sitten tarkemmin. Jotain käsityötarvikkeita löysin myös ja yhden aika kivan pienen istuimen. Vähän rahi-tyyppisen, jossa on siis kansi päällä ja sisälle vois laittaa vaikka keskeneräisiä kutomuksia...(vaikka ajelehtimasta muualta sohvien reunoilta). Tämä vaan täytyy kyllä päällystää eka, on sen verran hirveä kuosi tuossa päällä. Niin ja lapsukaiselle yksi nukkekin löytyi. Sekin varmasti kymmeniä vuosia vanha.
Niin ja monenlaisia koruja. Siljaa varten otin yhtä ja toista niin saa sitten isompana leikkiä pukuleikkejä. Ja osaa saatan käyttää johonkin koristeiksi -sen verran erikoisiakin löysin.
Täytyy myöntää, että joitakin vuosia sitten en olis voinu kuvitellakaan, että musta kehkeytyis mikään kierrättäjä saati kestovaipattaja. Uusiokäyttämisen ideat on iskeneet ihan läpi tähän naiseen. Hih. Harmi vaan että elämästä kyllä varmaan loppuu vuodet ennen ku mä saan kaikki ideani toteutettua x)...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti