Ompeluinto on vieläkin vähän hakusalla, mutta pipoja ja peruspaitoja tekemällä oon koittanut päästä taas vauhtiin... Sukellusvenetrikoosta tytölle koossa 104 ja ötökkätrikoosta yöpaita (jonka kaveriks housut sitten joskus). Tuo violettipohjainen ötökkätrikoo oli selvästi ohuempaa kuin esim. sama kuosi ruskeapohjaisena ja siksi pääsi vain yökkärikäyttöön. Onneksi en tilannut kuin sen 0,5m. Pipo tuosta lopusta tuli myös ja siihen tarkoitukseen kangas oli ihan ok myös. Molemmat trikoot Sampsukasta, kaava ottobren joku ikivanha muokkauksen muokkaus :)
keskiviikko 31. elokuuta 2011
sunnuntai 28. elokuuta 2011
Kesämuistoja
Syksyn kolkutellessa ovea täytyy viimein muistella mennyttä kesää...
Blogin kirjoittaminen on ollut viimeaikoina aika vähäistä ihan motivaatiopulan vuoksi, mutta nyt pitkästä aikaa huvitutti, niin laitan jotain esille. Aika paljon viime kuukausina valmistuneita on jäänyt kuvaamatta, mutta väliäkö tuolla... kuvaan sitte taas kun huvittaa sekin :D
Kesäneiti ei meillä juurikaan perusta perinteisistä hellehatuista vaan lippis ja huivi yleensä vain kelpaavat. Tässä yksi kesän suosikki (varsinkin äidin). Lankana Mandarin Petit kaksinkertaisena. Älyttömän herkullinen väri oli tämä!
Pikkuveljelle tein myös kesähatun virkkaamalla, hattu oli myös ahkerassa käytössä, mutta kuvattava pää ei pysynyt paikalla tämän paremman kuvan saamiseen ;D Lankana Tennesseen jämiä.
Yhdelle pikkuneidille lähti tällainen setti jo keväällä lahjaksi, en vain oo saanut tätä tänne saakka kuvattua...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)